sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Näillä vinkeillä tehokkuutta töihin!

Löysin viime viikolla LinkedInistä kiinnostavan, ja jollain tavalla myös ajankohtaisen, artikkelin. Aiheena oli "multitaskaus" ja 12 vinkkiä, joiden avulla voi itseään kehittää tehokkaammaksi työntekijäksi (tai vaikka opiskelijaksi). Tässä muutama esille nostettu asia, artikkelin voit kokonaisuudessaan lukea täältä.

Hallitse teknologia riippuvuutta:

Älylaitteet ja kannettavat tietokoneet ovat usein käden ulottuvissa ja käyttämällä niitä päivittäin menetät suuren osan ajasta, jota voisit käyttää hyödyllisemmin. Tehokkaat ihmiset tarkistavat sosiaalisen median ja sähköpostin kerran tai kaksi päivässä. Siis ajatella: maksimissaan kaksi kertaa päivässä! Jos tämä kuitenkin tuntuu mahdottomalta, tutustu erilaisiin appseihin, joiden avulla voit vähentää puhelimen/älylaitteiden turhaa käyttöä.

Keskity 20 % ajasta muuhun kuin työhön

Pareton periaate, tunnetaan myös nimellä 80/20 sääntö, esittää, että 20 % ajastasi saat käyttää muihin aktiviteetteihin. 80 % täytyy käyttää tehokkaasti työn tekoon. Todella tehokkaat ihmiset, jotka ovat tässä tapauksessa esikuviamme, tietävät, millaisia muut aktiviteetit ovat ja keskittyvät siihen, mikä todella merkitsee heille - unohtamatta tietysti heidän pitkäajan tavoitetta.

Kaikella on oma paikkansa

Tarvitset organisointikykyä. Löydät helposti kansiot, tiedostot ja muut asiakirjat, jos järjestät ne järkevällä tavalla. Kun jokainen on omalla paikallaan, voit käyttää aikaasi tehokkaammin (joka siis muussa tapauksessa olisi kulunut tietyn asiakirjan etsimiseen) ja mennä kohti tavoitteitasi.

To do- listat

Tämä on helppo, mutta tehokas tapa toimia. To do- listojen avulla voit priorisoida omaa aikaasi ja saavuttaa tavoitteesi helpommin. Päivitä to do- listaa mielellään päivän jälkeen, jotta valmistaudut seuraavaan päivään ilman tekosyitä: ensimmäinen asia listassa saa sinut keskittymään siihen, mikä on todella tärkeintä.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Asiakkaan ongelmanratkaisu b-to-b- markkinoinnissa (osa 2)

Ensimmäisessä osiossa perehdyttiin hieman sanaan b-to-b-markkinointi ja esiteltiin palvelun markkinoinnin kilpailukeinot. Miten yrityksen tulee toimia, jos asiakkaalla on ongelma? Mistä ylipäätään voi tunnistaa ongelman?

Yleisesti ottaen b-to-b-markkinoinnin avulla yritykset ostavat ratkaisuja ongelmiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asiakkaan ongelmat olisi täysin ratkaistu. Asiakasyrityksen "ongelma" voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Jos esimerkiksi katsotaan yrityksen menneisyyteen, ongelmalla voidaan tarkoittaa seuraavaa:

- aiemmin tapahtunutta erehdystä
- epäonnistumista
- hyödyntämättä jäänyttä mahdollisuutta.

Tällaisissa tapauksissa toiminnan painopiste on korjaavissa toimissa - tosin ei saa unohtaa tilanteeseen liittyvää itseen tai muihin kohdituvaa kritiikkiä ja vastuun määrittämistä.

Ongelma voi olla toki myös positiivinen. Jos kyseessä on menestyvä ja tavoitteensa saavuttanut yritys, se voi haluta entistä paremmaksi tai laajentua uusille markkinoille. Vaikka kaikki asiat olisi hyvin, kyseessä on kuitenkin "ongelma".

Eli kertauksena:

Asiakkaalla on  ongelma, jos hänen yrityksessään:

1. on ero nykyisen ja halutun olotilan välillä
2. joku on huolissaan olotilojen erosta ja haluaa muutoksen.

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, niin seuraava (viimeinen) osio pitää sisällään b-to-b- asiakassuhteet ja Key Account Management- termin. Ja voisi sitä jonkinlaisen sanaston myös laatia, kun sen verran uusia sanoja tuli esiin.

Toivon todella, että yritykset hyödyntäisivät tätä markkinointitapaa, varsinkin jos kyseessä on palvelualan yritys. Jos eksyit lukemaan blogiani, hyvä juttu! Täältä sitä tietoa löytyy :)

Kommentit jälleen tervetulleita! :)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

B-to-B- markkinointi (osa 1)

Ladecin työyhteisöjaksolla olen usein törmännyt sanaan b-to-b- palvelu. Itse asiassa Ladec on organisaatio, jonka asiakkaina ovat b-to-b- markkinointia hyödyntävät asiakasyritykset. Halusin ottaa tämän termin käsittelyyn täällä blogissa, koska kyseessä on kuitenkin hyvin suosittu markkinointitapa, joka on jokaisen liiketalouden opiskelijan tai palvelualan yrityksen hallittava.

Mitä tarkoitetaan b-to-b-markkinoinnilla?

B-to-b tulee englanninkielisistä sanoista business-to-business...

B-to-b- markkinoinnissa sekä myyjänä että ostajana on yritys tai muu organisaatio. Yritykset ostavat tavaroita ja palveluja usein käytettäväksi muiden palvelujen tai tavaroiden tuottamisessa, joita puolestaan myydään tai tuotetaan muille organisaatioille tai kuluttajille.
(Lähde: J. Ojasalo: B-to-b markkinointi)

Tärkeä osa b-to-b- palvelujen markkinointia on ongelmanratkaisuun perustuvan palvelukokonaisuuden eli asiakasratkaisun kehittäminen ja myyminen. Kun yritys myy vakiotuotteen tai -palvelun sijasta asiakasratkaisua, voidaan puhua konsultatiivisesta myynnistä.


Myyjä toimii eräänlaisena konsulttina, joka aluksi selvittää asiantuntevassa vuorovaikutuksessa asiakkaan tarpeet. Tämän jälkeen hän muotoilee niitä vastaavan ratkaisun, joka koostuu hänen myymistään tuotteista, palveluista tai niiden yhdistelmistä.

Sitten vielä hieman asiaa markkinointikeinoista. Sehän on selvää, että tavaroiden markkinoinnissa käyteään 4P:tä eli markkinoinnin kilpailukeinot muodostuvat tuotteesta, saatavuudesta, markkinointiviestinnästä ja hinnasta. Palvelujen markkinoinnissa käytetään 4P:n lisäksi 3P:tä, joita ovat ihmiset, prosessi ja fyysiset tekijät. 

Nyt on hieman avattu käsitettä b-to-b- markkinointi. Seuraava osio sisältää sitten tietoa siitä, mitä tarkoitetaan asiakkan ongelman ratkaisemisella?

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, liittyen tähän aiheeseen tai aiempiin blogipostauksiini. Kiitos!




perjantai 21. huhtikuuta 2017

LAMKPro- kiinnostavien artikkeleiden julkaisualusta

Lamk julkaisi pari viikkoa sitten julkaisuportaalin, jossa julkaistaan kahta päivittyvää lehteä: LAMK Pro ja LAMK RDI Journal. Lehdissä julkaistavat artikkelit tuovat monipuolisesti esiin LAMKilaisten osaamista – niin henkilöstön kuin opiskelijoidenkin.

Asiantuntijaviestinnän opintojaksolla seuraavana suurempana työnä on tehdä artikkeli pari/ryhmätyönä. Jotta artikkelin tekeminen olisi mielekkäämpää, julkaistaan kaikki artikkelit LAMK Pro:ssa (toivottavasti vain julkaisuportaalin ylläpitäjät hyväksyvät artikkelimme mukaan). Kun tietää, että artikkelit ovat suuremman yleisön nähtävillä (kyseessä kun on open access- alusta), saa artikkelin tekemiseen enemmän buustia!

Oman ryhmäni artikkelin aihetta en halua vielä paljastaa, sen voitte sitten toukokuussa lukea LAMKProsta - hope so! Tässä vielä linkki julkaisualustaan: siellä on tällä hetkellä paljon kiinnostavia artikkeleja. Ei muuta kuin lukemaan! :)

http://www.lamkpub.fi/category/lehdet/lamk-pro/ 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Millaista blogia haluat lukea?

Nyt on mahdollisuus vaikuttaa blogini ulkoasuun ja sisältöön! Loin kyselyn, joka on auki 05.06.2017 asti. Löydät lomakkeen sivun oikeasta reunasta.

Toivon, että vastauksia tulisi, jotta voin aloittaa blogini kehittämisen parempaan suuntaan ja huomaan, missä osa-alueissa olisi vielä kehitettävää. Eli vain vastaamalla on mahdollista vaikuttaa!

Jos jotain muuta kysyttävää ilmenee, otathan suoraan yhteyttä sähköpostitse: palvelubusiness.blog@gmail.com

Vastausaikaa on tosiaan 05.06.2017 asti.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Miksi opiskelen palveluliiketoimintaa?

Ensimmäisen opiskeluvuode kevätlukukausi on kohta takanapäin - vielä kuukausi täytyy jaksaa ahertaa! Kun aloitin tämän blogin ylläpitämisen, kerroin, miten iloinen ja hieman yllättynyt olin, kun pääsin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Palveluliiketoiminta ei periaatteessa ollut ykkösvaihtoehtoni: tekniikan alaan hain myös opiskelemaan.

Mutta täällä ollaan, LAMK:n opiskelijana ja palveluliiketoimintaa opiskelemassa. Mikä on tähän asti ollut antoisaa opiskelussa? Millaisia toiveita minulla on tulevaisuuteen? Tämä blogipostaus on nyt hieman vapaampaa ns. tunteiden purkaamista :)

Palveluliiketoiminnan ensimmäisenä vuotena on yhteensä neljä työyhteisöjaksoa: kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Se, että pääsi melkein heti käytännön työtehtävien pariin (MM- kisat 2017), oli piristävää. Tämä koulutusohjelma on siitä erilainen, että se sisältää työyhteisöjaksoja - muut amk- koulutukset eivät sisällä lainkaan näin paljon käytännön tekemistä erilaisissa työyhteisöissä/organisaatioissa. Tässä samalla voi verkostoitua erilaisiin asiantuntijoihin, jotka voivat olla tärkeäkin linkki tulevaisuudessa/työelämässä.

Ei sovi kuitenkaan unohtaa teoriapuolta: nyt keväällä käytiin lähinnä läpi perusteet ja tärkeät opintokokonaisuudet (=moduulit), joita oli yhteensä neljä kappaletta. Syksyllä jatkuu teoriakin, aiheina on mm. liiketoimintaympäristö ja palveluyrittäjyys. Luentojen lisäksi on ollut ryhmätöitä tai tehtäväpatteristoja, joiden tarkoituksena on ollut vahvistaa teoriasta opittuja asioita.

Tähän kevääseen mahtui myös yksi projekti: Mission Possible III. Tästä oli oma postaus täällä.

Opiskelujen aikana on herännyt kiinnostunut erityisesti brandaamista ja palvelumuotoilua kohtaan. Luovana ihmisenä haluan jollain tavalla yhdistää palvelut, liiketoiminnan ja muotoilun. Tulevaisuudessa palvelumuotoilijoita tarvitaan (kyllä, olen hieman asiaa tutkinut etukäteen. Lamkissa on mahdollista suorittaa erillinen palvelumuotoilun väylä, jota todellakin harkitsen vakavasti. Täytyy vain jotenkin se saada yhdistettyä tähän palveluliiketoiminnan opintosuunnitelmaan... :)

Esimerkiksi nyt käynnissä olevalla Ladecin työyhteisöjaksolla olen saanut laatia kehitysanalyysia verkkosivuista, ja tehdä vertailuanalyysia (benchamarking). Tällä tavalla olen saanut vapaat kädet esittää omia näkemyksiäni ja ideoita, jotka ainakin esimies otti hyvin vastaan. Lisäksi ideoitani aiotaan käydä läpi erillisessä kokouksessa, joka on todella positiivista ottaen huomioon, että olen vasta puoli vuotta opiskellut palveluliiketoimintaa! :)

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja kohti syksyn opintotarjontaa. Mutta ensin vielä aherrusta koulutöiden parissa ja sen jälkeen kesälomasta nauttimaan... :D



torstai 13. huhtikuuta 2017

Mistä yrityksen toimintaympäristö koostuu?

Yhtenä merkittävänä työnä Toimintaympäristöt- opintojaksolla on PESTE- analyysin tekeminen työyhteisöpaikasta. Jotenkin sivuutin tätä aihetta aiemmassa blogipostauksessa, mutta kertaus on opintojen äiti :)

Tämän postauksen otsikko kertoo jo aika paljon- mistä kaikesta yrityksen toimintaympäristö oikein koostuu? Jokainen työssäkävijä ei välttämättä tähän aiheeseen hirveästi kiinnitä huomiota, vaikka syytä olisi. Tällaisen PESTE- analyysin avulla löytää helpommin yrityksen toimintaympäristöstä puuttuvat palaset ja muut kehittämiskohteet, joihin on syytä puuttua.

Ensin kannattaa avata hieman termiä:

PESTE on
- yritysfuturologiaan kuuluva menetelmä, jolla selvitetään ilmiön tai orgnaisaation poliittista, ekonomista, sosiaalista, teknistä ja ekologista tilaa sekä tulevaisuutta.

- yksityisen sektorin tulevaisuustyöhön kehitetty toimintaympäristöanalyysiin kuuluva kartoitusmenetelmä.


PESTE koostuu seuraavista osista:
Poliittiset tekijät (esim. lainsäädännön rajoitukset, kansainväliset sopimukset, kehittämispolitiikka)

Ekonomiset tekijät (esim. maailman/Euroopan/alueen talouskehitys, lamat, julkinen rahoitus)

Sosiaaliset tekijät (esim. arvot, kulutuskäyttäytyminen, muuttoliike)

Teknologiset tekijät (esim. tietoliikenne, verkkokauppa, virtuaalimaailma)

Ekologiset tekijät (esim. ilmaston muutos, jäteongelmat, infrastruktuurin muutos)

Jos yrityksesi ei ole vielä ottanut PESTE- menetelmää käyttöön, suosittelen sitä vahvasti- opiskelijakin osaa tehdä sen! Aluksi tehtävä vaikutti haastavalta ja jopa mahdottomalta, mutta kunhan silmiä avasi riittävästi huomasi eri osatekijöihin vaikuttavia tekijöitä. Kaikki tekijät eivät välttämättä täyty jokaisessa yrityksessä, se ei haittaa.


Kaikkein tärkeintä on löytää ne kehittämiskohteet, jotka voisi korjata - unohtamatta kuitenkaan tulevaisuuden kartoittamista.



lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kalenterin täydeltä tekemistä...

Arki sen kuin rullaa eteenpäin, ja palveluliiketoiminnan ekan vuoden opiskelijoilla on monta rautaa tulessa. Vaikka olemmekin nyt neljä/kolme kertaa viikossa työyhteisöpaikalla oppimassa uutta, on koulun puolesta paljon hommia tehtävänä. Eilen vilkaisin kalenteriani ja sain todeta, että väriä ja muistutuksia löytyy joka viikolta. C´est la vie- se on elämää! :)

Halusin kuitenkin tänne blogiin vielä julkaista ajankohtaiset kouluhommat, jotta saatte hyvän kokonaiskuvan palveluliiketoiminnan opiskelusta (ja huomio huomio: varsinkin ensimmäisenä keväänä). No, ei kuitenkaan auta valittaminen, jos haluaa opintopisteitä kerätä kasaan. Mutta näillä siis mennään tämä kevät:

- Service English- opintojakso: dialogit eri kulttuurista tulevan asiakkaan kohtaamisesta, ja miten tilanne menee hyvin hoidettuna sekä vastaavasti huonosti hoidettuna (huomioitava kulttuurilliset asiat). Dialogit äänitetään 12.4 eli suullista englannin kieltä treenaamaan :)

- Englannin kieli ja viestintä: ryhmätyönä tehdään videoessee, jossa käytetään apuna itse laatimiamme swot- analyyseja. Esitetään PowerPointina luokan edessä. Englannin kieli sekä esiintyminen vahvasti läsnä... Esitetään 17.5.

- Toimintaympäristö: suoritettava kuusi erilaista tehtävää, joiden deadline 8.5. Mukana myös PESTE- analyysi, joka tehdään työyhteisöpaikan toimintaympäristöstä.

- Asiantuntijaviestintä: artikkeli, jossa aihe on vapaa (liityttävä kuitenkin palveluihin/liiketoimintaan/asiakaspalveluun). Tieteellisen artikkelin kaltainen tehtävä, joka tehdään opinnäytetyöpohjaan. Käytettävä lähteitä, jotka pitää myös merkitä näkyviin. Tässä on tukena informaatiolukutaidon kurssi. Deadline 5.5.


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Näin otat benchmarking- menetelmän käyttöön

Ladecin työyhteisöjaksolla sain tehtäväksi analysoida DesignLahti- sivuston kehityskohteita sekä verrata sivustoa muiden kaupunkien verkkosivuihin. Samalla tuli tutuksi termi nimeltä benchmarking. Siitä inspiroituneena päätin ottaa blogpostauksen aiheeksi benchmarking- menetelmän.

Jos yrityksesi/organisaatiosi haluaa kehittää esimerkiksi verkkosivujaan, benchmarking kannattaa ottaa käyttöön. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa vertailuanalyysia, jossa arvioidaan organisaation/yrityksen omaa toimintaa toisten kanssa. Tämän menetelmän avulla opitaan hyviltä esikuvilta niiden parhaista käytännöistä ja pystytään laatimaan niiden kehittämiseen tähtääviä tavoitteita.

Lähde: https://www.uef.fi/benchmarking

Eilen pidettiin palaveri, jossa esittelin omia kehittämisnäkemyksiäni DesignLahti- sivustolle, myös benchmarking- menetelmää käytin apuna. Jännittävää se oli, mutta samalla hyvää harjoittelua esiintymistaitoja ajatellen. :)

Lopuksi vielä englanninkielinen selitys kyseiselle termille:


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ketteryyttä ja protoilua

Ladecin työyhteisöjakson aikana sain mahdollisuuden tutustua BUUSTIa ketteristä menetelmistä- nimiseen luentoon. Paikalla oli Columbia Roadista Matti Parviainen kertomassa ketteryydestä ja protoilusta. (Voit lukea yrityksestä lisää täältä)

Ketteriä menetelmiä käytetään yleisesti ohjelmistokehityksessä ja it- projekteissa. Ketterä kehittäminen (englanniksi agile development) on järkeenkäypä vaihtoehto perinteiselle vesiputousmallille. Miksi? Neljä tärkeää ketteryyden aihealuetta auttaa selventämään tätä väitettä:

1. Yksilöitä ja kanssakäymistä arvostetaan enemmän kuin menetelmiä ja työkaluja

2. Toimivaa ohjelmistoa arvostetaan enemmän kuin kattavaa dokumentaatiota

3. Asiakasyhteistyötä enemmän kuin sopimusneuvotteluja

4. Vastaamista muutokseen enemmän kuin pitäytymistä suunnitelmassa.

Build- Measure- Learn:

Rakenna, mittaa ja opi on yksi ketterän kehityksen apuvälineistä ja metodologian perusajatus. Periaatteessa ideasta rakennetaan mahdollisimman yksinkertainen tuote, josta karsitaan kaikki ominaisuudet, jotka eivät ole oppimisprosessin kannalta hyödyllisiä. Tehdyn tuotteen ominaisuuksia ja käyttäjien reaktioita mitataan. Tehtyjen mittausten perusteella on tarkoitus oppia tekemään päätös siitä, onko aika muutta kehityssuuntaa vai pysyä samalla, tutulla polulla.

Matti Parviainen antoi myös tärkeitä ohjeita ketteryyden käyttöön. Tässä muutama:

- aseta abstrakti työ näkyväksi: käytä värikkäitä post-it- lappuja
- ketterän kehityksen toimintamallissa (eli build-measure-learn) on tavoitteena todistaa ideat huonoiksi, jos ne ovat huonoja

Prototyypit:

Luennon aiheena oli myös prototypointi. Näin ensi alkuun voisi avata käsitettä prototyyppi:

Prototyyppi tarkoittaa koemallia. Sen avulla konkretisoituu ja visualisoituu suunnitteilla oleva uusi palveluidea. Palvelujen prototypoinnissa menetelmien mallintamiseen käytetään usein tarinoita (storytelling), kuvakäsikirjoitusta (storyboard) ja service blueprint- kaaviota, 

Protyyppien käytössä arvostetaan myös neljää eri asiaa. Niitä ovat:

1. Yksilöitä ja kanssakäymistä arvostetaan enemmän kuin menetelmiä ja työkaluja

2. Rempseää demonstrointia enemmän kuin visuaalista viimeistelyä

3. Oikeaa kontekstia enemmän kuin huolellista käsikirjoittamista

4. Helppoa kommunikointia enemmän kuin täydellistä esitystä.

Protyyppien työstämisessä käytetään samanlaista kaaviota kuin ketterissä menetelmissä. Build- measure- learn kuvataan näin:

- Rakenna proto väkisin (build), vaikka se luultavasti voi nolottaa. Käytä alkuvaiheen ideoinnissa kynää ja paperia. Näin yksinkertaisilla apuvälineillä pääset pitkälle!

- Näytä sitä tiimikavereille (measure), oikeille käyttäjille, ostajalle, markkinoinnille... Kaikenlainen palaute on tervetullutta tässä kehitysvaiheessa.

- Ongelmat ja oletukset tulevat vastaan oppimisessa (learn). Tunnereaktioina saattaa olla ilahtuneisuutta, hämmennystä tai välinpitämättömyyttä. Jossain vaiheessa ulkonäkö ratkaisee.

Esimerkki- keisseinä annettiin Wolt ja Vapo. Wolt on innovatiivinen keksintö, jonka avulla voi tilata ruokaa- helposti kännykän avulla.
Vapo puolestaan myy irtopellettejä ja käyttää fiksusti apuna ketteryyttä (sekä lean- toimintamallia)

Mikä ihmeen Agile, Lean ja Scrum? Tuliko liikaa tietoa yhdellä kertaa? Tästä linkistä pääset tutustumaan enemmän ketteriin menetelmiin: https://www.itewiki.fi/opas/ketterat-menetelmat-agile-lean-ja-scrum/

Tutustu myös:

Wolt https://wolt.com/fi/wolt

Vapo https://www.vapo.fi/

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kurkistus virtuaalimaailmaan

LADECin työyhteisöjaksolla sain ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua virtuaalitodellisuuteen. Kyseessä oli IKEAn Experience- virtuaalikeittiösovellus, joka toimi tietokoneeseen liitetyillä VR- laseilla ja käsiantureilla. Kokemus oli mielenkiintoinen ja itselleni täysin uusi. Virtuaalitodellisuudella on suuret odotukset tulevaisuudessa- oletetaan, että uonna 2021 se olisi 108 miljardin euron bisness.

Haluaisitko kokeilla kävelyä Kuun pinnalla tai istua kahvilassa keskellä Pariisia samaan aikaan, kun istut kotisohvalla? Näille ja monille muille kokemuksille on mahdollisuus virtuaalilasien avulla.

VR- lasit kiinnostivat aluksi pelaajia, koska ne antoivat mahdollisuuden kokea uudenlaisia pelielämyksiä. Virtuaalitodellisuus tulee kuitenkin löytämään vahvan paikkansa myös yritysmaailmassa. Myös arkkitehdeille siitä on paljon apua: he voivat VR- lasit päässä tarkastella lähemmin suunnitelmiaan ja löytää tällä tavoin ongelmakohdat - parhaassa tapauksessa voivat jopa muuttaa seinän leveyttä virtuaalisesti!


Vuonna 2016 julkaistut virtuaalilasit ovat VR-lasien ensimmäisiä kuluttajaversioita- tosin lasit olivat täysin alkuvaiheessa kehityksessä. 
Sitten vielä totuus hinnasta: Laadukkaimpien virtuaalilasien hinnat tulevat olemaan alkuvaiheessa noin 500-1000 euron tuntumassa ja lisäksi parhaat lasit vaativat toimiakseen todella tehokkaan tietokoneen. Virtuaalilasien kokonaishinta kohoaa tällöin jopa 2000 euroon.

Yleisin VR- katseluväline on (tällä hetkellä) Samsungin Gear VR; syynä se, että ihmiset ostavat tiuhaan tahtiin älypuhelimia. Parasta tuossa on se, että voit ottaa sen mukaan minne ikinä kuljet- se toimii langattomassa yhteydessä älypuhelimeen.

Tähän loppuun vielä pieni esitys virtuaalimaailmasta, olkaa hyvä :)