sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Miksi opiskelen palveluliiketoimintaa?

Ensimmäisen opiskeluvuode kevätlukukausi on kohta takanapäin - vielä kuukausi täytyy jaksaa ahertaa! Kun aloitin tämän blogin ylläpitämisen, kerroin, miten iloinen ja hieman yllättynyt olin, kun pääsin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Palveluliiketoiminta ei periaatteessa ollut ykkösvaihtoehtoni: tekniikan alaan hain myös opiskelemaan.

Mutta täällä ollaan, LAMK:n opiskelijana ja palveluliiketoimintaa opiskelemassa. Mikä on tähän asti ollut antoisaa opiskelussa? Millaisia toiveita minulla on tulevaisuuteen? Tämä blogipostaus on nyt hieman vapaampaa ns. tunteiden purkaamista :)

Palveluliiketoiminnan ensimmäisenä vuotena on yhteensä neljä työyhteisöjaksoa: kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Se, että pääsi melkein heti käytännön työtehtävien pariin (MM- kisat 2017), oli piristävää. Tämä koulutusohjelma on siitä erilainen, että se sisältää työyhteisöjaksoja - muut amk- koulutukset eivät sisällä lainkaan näin paljon käytännön tekemistä erilaisissa työyhteisöissä/organisaatioissa. Tässä samalla voi verkostoitua erilaisiin asiantuntijoihin, jotka voivat olla tärkeäkin linkki tulevaisuudessa/työelämässä.

Ei sovi kuitenkaan unohtaa teoriapuolta: nyt keväällä käytiin lähinnä läpi perusteet ja tärkeät opintokokonaisuudet (=moduulit), joita oli yhteensä neljä kappaletta. Syksyllä jatkuu teoriakin, aiheina on mm. liiketoimintaympäristö ja palveluyrittäjyys. Luentojen lisäksi on ollut ryhmätöitä tai tehtäväpatteristoja, joiden tarkoituksena on ollut vahvistaa teoriasta opittuja asioita.

Tähän kevääseen mahtui myös yksi projekti: Mission Possible III. Tästä oli oma postaus täällä.

Opiskelujen aikana on herännyt kiinnostunut erityisesti brandaamista ja palvelumuotoilua kohtaan. Luovana ihmisenä haluan jollain tavalla yhdistää palvelut, liiketoiminnan ja muotoilun. Tulevaisuudessa palvelumuotoilijoita tarvitaan (kyllä, olen hieman asiaa tutkinut etukäteen. Lamkissa on mahdollista suorittaa erillinen palvelumuotoilun väylä, jota todellakin harkitsen vakavasti. Täytyy vain jotenkin se saada yhdistettyä tähän palveluliiketoiminnan opintosuunnitelmaan... :)

Esimerkiksi nyt käynnissä olevalla Ladecin työyhteisöjaksolla olen saanut laatia kehitysanalyysia verkkosivuista, ja tehdä vertailuanalyysia (benchamarking). Tällä tavalla olen saanut vapaat kädet esittää omia näkemyksiäni ja ideoita, jotka ainakin esimies otti hyvin vastaan. Lisäksi ideoitani aiotaan käydä läpi erillisessä kokouksessa, joka on todella positiivista ottaen huomioon, että olen vasta puoli vuotta opiskellut palveluliiketoimintaa! :)

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja kohti syksyn opintotarjontaa. Mutta ensin vielä aherrusta koulutöiden parissa ja sen jälkeen kesälomasta nauttimaan... :D



1 kommentti:

  1. Hienoa, että olet päässyt jo esittämään omia näkemyksiä ja ideoita. Meillä yrityksessä oli API-strategia koulutus. Paljon kyllä informaatiota, mutta todella tärkeää sellaista.

    VastaaPoista