tiistai 2. toukokuuta 2017

Työskentelyä esseen parissa

Englannin kieli ja viestintä- opintojakson aikana tehtävänä on kirjoittaa essee, jonka runkona käytetään tyypillistä five paragraph- mallia. Tällä tarkoitetaan sitä, että essee muodostuu aloituksesta, ensimmäisestä kappaleesta, toisesta kappaleesta, kolmannesta kappaleesta ja lopun viimeistelee yhteenveto.

Tätä esseetä varten oli tarjolla viisi erilaista aihetta, joista valittiin yksi. Aiheet liittyivät vahvasti kestävään kehitykseen sekä asiakasopalveluun. Pohdittuani eri vaihtoehtoja, ajattelin valita sellaisen aiheen, josta en tiedä vielä yhtään mitään. Kiertotalous (engl. circular economy) oli tässä tapauksessa esseeni aihe.

Kirjoitusprosessi lähti käyntiin siten, että tutkin erilaisia materiaaleja: verkkosivuja, tutkimuksia, kirjoja. Hamstrasin tietoa eri lähteistä, jotta aluksi ymmärtäisin tämän itselleni uuden termin. Hahamoteltuani esseen rungon, aloitin kirjoittamaan ensin hieman jokaisesta osasta: heitin vaihtoehtoja aloitukseen, pohdin miten se linkittyisi järkevällä, ja ymmärrettävällä, tavalla ensimmäiseen kappaleeseen. "Kirjoittaminen on luova prosessi", kuten Asiantuntijaviestinnän opettajamme sanoi.

Koska kyseessä oli englannin kielen kurssi, oli essee tästä syystä myös kirjoitettava englanniksi! Muutamia uusia sanoja tuli vastaan, joita piti kääntää. Kun essee oli mielestäni valmis, luin sen vielä kriittisesti läpi. Halusin varmistua siitä, että olin käyttänyt järkeviä englanninkielisiä sanoja ja tekstistä ei löytyisi suuria kirjoitusvirheitä.

Kyseinen essee arvioidaan vertaisarvioinnin avulla. Tämä tapahtuu siten, että kaksi (todennäköisesti etukäteen arvottua) opiskelijaa arvioivat toistensa työn tuotokset - ja opettaja antaa esseistä lopullisest arvosanat. Vaikka essee vie 1/3 koko opintojakson arvosanasta, halusin siihen panostaa 100 %. Tällaiset pienet tehtävät kuitenkin vaikuttavat loppujen lopuksi aika paljon koko opintokokonaisuuden arvosanaan!

Niin, palauttaessani esseen, huomasin, että sähköpostiin oli tullut viesti Urkundilta. Selvitettyäni hieman asiaa, tajusin, että nämä esseet, joita lähetämme opettajalle, menevät eräänlaisen plagiointityökalun läpi- plagioidut työt saadaan heti kiinni. Opiskelujen aikana meille ollaankin mainittu muutamaan kertaan plagioinnista ja siitä kiinnijäämisestä. Omalla kohdallani käytin esseessä oman pohdintani lisäksi aineistoja, joista mainitsin esseen lopussa lähdeluettelossa. Katsotaan, millaisen vertaisarvioinnin kiertotaloudesta kertova esseeni sitten myöhemmin saa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti